Quantcast
Channel: Kassa.fi
Viewing all articles
Browse latest Browse all 10

Kesätyö Crafhousella tarjosi näkymän työelämään

$
0
0

Kesätöissä kuluneen kahden kuukauden aikana autiosta työpisteestäni on tullut erinäisten papereiden ja post it -lappujen kansoittama valtakunta. Kesän varrella sain tehdä töitä monien erilaisten työtehtävien parissa. Olen päässyt työskentelemään niin toimistossa kuin sen ulkopuolella. Tehtäväni ovat vaihdelleet tietojen etsimisestä ja analysoimisesta asiakkaiden haastattelemiseen ja esitteiden suunnitteluun. Olen päässyt tutustumaan yrityksen arkeen muun muassa palaverien kautta.

Crafthousen toimistolla on koko kesän ollut rento ja avoin ilmapiiri. Jo heti ensimmäisenä päivänä tunsin oloni kotoisaksi mukavien työtovereiden ja ympäristön ansiosta. Töihin on aina ollut mukava tulla. Mitään ei myöskään ole tarvinnut stressata, vaan tarvittaessa apua ja ohjeita on aina saanut. Päivät kuluivat työntäytteisesti projektien kanssa puuhastellessa ja välillä työkavereiden kanssa sanoja vaihdellessa. Työpöydän ääressä istuessa refleksit ja valppaus pidettiin kunnossa stressipallon heittelyllä. Kun oli kerran saanut iskun pallosta, oppi olemaan hereillä töiden lomassa. Muiden töiden ohessa osallistuin myös vaativampiin tehtäviin, kuten keksikulhon tyhjennykseen.

Kesätyöläisenä olo Crafthousella on ollut mukava kokemus, jonka tulen muistamaan vielä pitkään. Kiitos Crafhouselle ihanasta kesästä!

-Susanna Kalliola


Viewing all articles
Browse latest Browse all 10

Latest Images

Trending Articles